Teimme tänä vuonna lahjoituksen Pelastakaa Lapset järjestölle. Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2025. Lisää keräykseen liittyen voit lukea Pelastakaa Lapset ry:n verkkosivuilta
EP-Pakkaus-konsernin tytäryhtiö Earthpac Oy on tänään allekirjoittanut sopimuksen Olavi Räsänen Oy:n kanssa Savopak Oy:n koko osakekannan ostamisesta Olavi Räsänen Oy:ltä. Kaupan täytäntöönpanon arvioidaan toteutuvan vuoden…
Suomi on ollut taantumassa vuoden 2023 lopusta alkaen. Valtiovarainministeriö ilmoitti tuoreessa tiedotteessaan 17.6.2024, että Suomen kansantalouden kasvun odotetaan vahvistuvan loppuvuotta kohden, mutta vuositasolla bruttokansantuote ei…
Olemme Earthpac Oy:llä tehneet jo vuosia töitä omasta toiminnastaan aiheutuvien päästöjen pienentämiseksi. Vuodesta 2018 oman toimintamme päästöt ovatkin laskeneet yli 70 % (Scope 1 & 2). Tämänkaltainen…
Suomi ajautui taantumaan vuoden 2023 aikana. Suomen Pankki ennusti 19.12.2023, että talouskehitys jatkuu heikkona vuonna 2024 ja talous alkaa elpyä vasta loppuvuonna. Bruttokansantuote supistuu ennusteen…
Earthpac haluaa missionsa mukaisesti parantaa vastuullisesti asiakkaidensa pakkaustoiminnan kilpailukykyä. Yhtenä osana tätä missiota Earthpac pyrkii kehittämään valmistusprosessejaan entistäkin tehokkaimmaksi ja löytämään kokonaan uusia ratkaisuja asiakkaidensa…
Earthpac Oy ja Hoky Lavarakenne Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen liiketoimintakaupasta. Yrityskaupan avulla Earthpac Oy vahvistaa läsnäoloaan Kotkan talousalueella. – On sangen miellyttävää, että liiketoimintakauppa Hoky…
Suomi on monen tutkimuslaitoksen, ja pankin, arvioin mukaan ajautumassa lievään taantumaan tänä vuonna. ETLA ennusti suhdannekatsauksessaan 10.5.2023, että tämän vuoden kasvu on 0% ja vuonna…
Norjassa Tromssan läänissä toimiva Mitra AS ja Suomen suurimpiin lukeutuva puupakkausten valmistaja Earthpac Oy syventävät yhteistyötään. Earthpac Oy on jo vuosien ajan ollut Mitra AS:n…